perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kirjaprojekti

Kirjaprojekti alkoi 9.5.2014 ja tarkoitus olisi saada projekti päätökseen viimeistään vuoden 2016 aikana tai mahdollisesti jo ensi vuoden loppupuolella. Runkoa olen koettanut rakentaa tähän asti. Kuvailen päähenkilöä mahdollisimman tarkasti kirjaa ajatellen. Sivuhenkilöt ovat tiedossa. Juoni on hyvissä kantimissa ja lukuja on kaavailtu kirjaan tällä hetkellä 13. Lukujen lukumäärä varmasti nousee kehittelyn myötä.

Työnimi projektilla on myös, mutta sitä en paljasta vielä. Ensi vuonna olisi tarkoitus aloittaa toden teolla itse tekstin työstäminen. Nyt olen vasta työstänyt itseäni kirjoittajana ja hieman hahmotellut mitä haluan sanoa ja kenelle ja millä tavoin.

Murmeli

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Oodi tulppaaneille

Vahva tulppaanin varsi
kannattaa erityistä,
tummaa tulppaanin kukkaa
reunoiltaan rosoista.

Haluaisin penkkiini
erikoisia tulppaaneja
ja maljakkoon kimpun.
Niitä tummia rosoreunaisia.

Monenlaisia tulppaaneja
värikkäitä ja keltaisia
varsinkin keltaisia.
Yksilöitä
herkkiä ja vahvoja
yhtäaikaa
nostavat päätään.

Multa ei aina
ole kuohkeaa kasvaa
ei aina anneta ravinteita
ei kitketä rikkaruohoja ympäriltä.

Huolimaton puutarhuri
viskaa toisen sipulin
juuret ylöspäin.
Matka aurinkoon
on silloin pitkä.

Herkkä ja kaunis
tulppaanin nuppu
keväisessä tuulessa
ja auringossa.
Olet erityinen.


Kirjoittanut: Murmeli